Sain lähetteen diabetestutkimuksiin ja tällä kertaa oli sokerirasituksen aika. Mun paastoarvot ovat olleet viiterajojen yläpäässä, joten lääkäri halusi vielä tällä kokeella varmistaa mahdollisen kakkostyypin diabeteksen. Ennen sokerirasitusta etsin tietoa kyseisestä testistä huonoin tuloksin. Löysin yhden uutisartikkelin ja pari blogipostausta, mutta en löytänyt sieltä niin paljon tietoa kuin olisin kaivannut. Päätin tehdä oman postauksen aiheesta, mikäli se helpottaisi muiden jännittäjien ja valmistautujien oloa.
Sokerirasituksessa testataan, miten keho käsittelee glukoosia. Tutkimusta ennen paastotaan 10-14 tuntia lääkärin ohjeiden mukaisesti, minulle määrättiin 12 tunnin paasto. Ensimmäisenä tutkimuksessa otetaan paastoverinäyte, jonka jälkeen juodaan noin 2,5 dl läpinäkyvää, vadelman makuista glukoosinestettä. Tämän jälkeen odotellaan 2 tuntia laboratorion tiloissa, jonka jäkeen otetaan uusi verinäyte. Mikäli tutkitaan raskausdiabeteksen mahdollisuutta, otetaan myös 1 tunnin jälkeen näyte, eli yhteensä 3 näytettä. Tutkimus valmistuu iltapäivällä, joten tulokset saa nopeasti tietoonsa.
Koska tutkimuksessa täytyy paastota, kannattaa varata aika heti aamulle. Olin ensimmäinen päivän testattava ja sain nauttia kylmää glukoosijuotavaa. Kylmänä se meni aika helposti alas, joten suosittelen varaamaan ensimmäisen mahdollisen ajan päivältä. Lämmin glukoosijuotava kuulostaa ällöttävältä.
Tämän jälkeen pääsin viettämään vapaasti aikaani laboratorion odotustilassa. Varasin oman aikani Kalasataman terveysasemalle, koska mulla on sieltä parhaat kokemukset näytteenotosta. Tämä kerta ei pettänyt odotuksiani, koska näytteenottaja oli aivan ihana ja täysin oikeassa työssä. Mulla on lievä verikoekammo jäljellä ja edelleen jännitän sitä. En edes huomannut, että hän otti näytteen kummallakaan kerralla. Pistos ei sattunut, pistopaikan tutkiminen ei sattunut. Hän oli rauhallinen ja hellä, juuri sellainen kuin tarvitsin tähän tilanteeseen. Laitoin hänelle myös palautteena kiitokset, toivottavasti hän saa viestin perille, kun en tajunnut siinä hetkessä kiittää häntä sen enenpää.
Pelkäsin, että glukoosijuotava aiheuttaa minulle insuliinimyrskyn ja oloni menee todella huonoksi. Puolen tunnin jälkeen minua alkoi närästää ja pian myös yökötyttää. Olin aivan varma, että juotava tulee ylös ja testi menee pieleen. Ei onneksi tullut, mutta kyllä siinä sai hengitellä. Tunnin kohdalla olo oli huono, kun verensokerit heittelivät miten sattuivat. Noin vartti ennen kuin minut kutsuttiin takaisin sisälle näytteenottoon, olo yhtäkkiä helpottui ja oli oikeastaan normaali. 2 tunnin odotuksen aikana olo heitteli vuoristorataa ja toivoin, että tulokset ovat normaalit.
Iltapäivällä sain tulokset: ei diabetestä. Elämä jatkuu elämäntapamuutoksen kautta.
0 Comments:
Lähetä kommentti