kuukauden biisi: Laulu ilman sanoja - Gasellit feat. ABREU
kuva: kirja.fikuukauden kirjasarja: Lucinda Riley - Seitsemän sisarta
Olen hieman jäljessä tämän suurimmasta hypestä, mutta kuulin tästä valtavan paljon hyvää, joten päätin kuunnella nämä. Ensimmäiset kaksi kirjaa olivat mielestäni ihan ok, mutta kolmannessa kirjassa minusta tuntuu, että kirjailija pääsi sarjan kanssa vauhtiin. Olen ensimmäiset neljä kirjaa ja viihdyn jokaisen kirjan maailmoissa hyvin. Pidän kirjasarjasta, koska se on tarpeeksi hömppä, että sitä jaksaa kuunnella työmatkalla kotiin, mutta samalla siellä pieniä osasia oikeaa historiaa. Se kertoo minulle, että kirjailija on tehnyt hienoa taustaselvitystä, jotta saa historian tapahtumat osumaan omaan fiktioonsa. Tästä linkistä löytyy lyhyt esittely jokaisesta kirjasta, mikäli et ole vielä tähän sarjaan törmännyt.
kuukauden kosmetiikkatuote: Veloide Hair ASAP -hiusöljy
Stressi pudotti puolet hiuksista ja nyt kasvatan niitä takaisin. Viimeisen puolen vuoden aikana olen panostanut hiuksiin ja hiuspohjaan paljon ja pikkuhiljaa alkaa näkyä tuloksia. Yhtenä suurena tekijänä on ollut Veloiden hiusöljy, jonka ostin Tiktokin vaikutuksesta ja siksi, että siinä ei ole manteliöljyä. Superhyvän tuoksuinen ja koen, että siitä on ollut apua mun hiuksille, joten suosittelen!
kuukauden matkakohde: virtuaalimatka Oxfordiin
Yksi mun lempipaikoista on Oxford. Jos minulla olisi ollut mahdollisuuksia lähteä mihin vain opiskelemaan, olisin lähenyt sinne. Se on upea kaupunki ja sen kaduilla on täynnä historian havinaa. Siellä on myös kahvila, josta olen saanut elämäni parasta kahvia, joka lämmitti mukavasti sateisen päivän koleassa säässä. Löysin YouTubesta opastetun virtuaalikierroksen Oxfordissa ja mielestäni se oli hieno kierros, jonka pystyi katsomaan omalta kotisohvalta ilman väkijoukon tungosta (ja sitä sadetta).
0 Comments:
Lähetä kommentti