Paras englanninkielinen biisi: Houdini - Eminem
Kuukauden paras ostos: Bujo vuodelle 2025
Mulla on ollut sama bujo, eli bullet journal, käytössä vuodesta 2021. Alunperin sen piti kestää mulla yhden vuoden, mutta olen kirjoittanut sinne niin vähän kalenterimaisia merkintöjä, että se onkin kestänyt useamman vuoden ja tulee kulumaan loppuun tämän vuoden aikana. Ostin saman merkin kovakantisen vihkon, koska se on toiminut hyvin viimeiset vuodet. Mietin pitkään, ostanko kovakantisen vai pehmeän, mutta ostin vielä toisen kovakantisen. Aikaisempi bujoni on keltainen, mutta nyt valitsin viininpunaisen. Mietin tässäkin pitkään vaaleanpunaisen ja viininpunaisen välillä, mutta viininpunainen veti enemmän tällä kertaa puoleensa. Bujon tekeminen on melkoisen aikaavievää, jos sen tekee kuten monet vaikuttajat tekevät. Itse en koristele sitä kovinkaan paljon, vaan pidän sen ns. alkuperäisen ajatuksen mukaisena, eli se on nopeaa asioiden ylöskirjaamista varten.
Paras tapahtuma: 1. harjoittelu ohi
Jälleen yksi askel eteenpäin kohti valmistumista, koska 1. harjoittelu on taputeltu! Odotan vielä viimeisten tehtävien tarkistusta, jonka jälkeen voin sulkea koko 1. harjoittelun. Teen erityisluvalla harjoittelut putkeen, joten 2. harjoittelun jälkeen opinnot on taputeltu kasaan ja voin hakea jokin tiistai-ilta valmistumista ja laillistumista farmaseutiksi.
0 Comments:
Lähetä kommentti