Viime päivinä olen katsonut, kuinka kosmetiikkavarastoni notkuvat täysinä puoliksi käytettyjä tavaroita ja päätin, että on aika aloittaa pannuprojekti uudelleen. Tämä projekti tarjoaa erinomaisen tilaisuuden paitsi raivata tilaa kaapeista, myös saada käyttöön ne tuotteet, jotka ovat jääneet unohduksiin. Tavoitteenani on nauttia tuotteista ja löytää niistä uudelleen ilot, joiden vuoksi alun perin ostin tuotteen itselleni. Koti tuntuu taas kaoottiselta paikalta, kun kaikki paikat ovat täynnä tavaraa, joten uskon, että tämä projekti tuo myös kaivattua järjestystä ja selkeyttä kotiin.
Pannuprojekti on loistava tapa hallita kosmetiikkavarastoja, koska siinä valitaan 10 tuotetta, jotka käytetään loppuun ennen kuin otetaan uusi vastaava tuote käyttöön. Esimerkiksi, jos valitsen tietyn huulipunan, se on ainoa puna, jota käytän seuraavat kolme kuukautta kunnes se on kulutettu loppuun. Jos tuote loppuu, voin ottaa käyttöön myös muita huulipunia, Minulle pannuprojektin päätavoite on se, että minulla olisi kaikkia tuotteita vain 1-2 kappaletta ja kaikki ovat sellaisia, joista pidän valtavasti ja ne tuovat iloa minulle.
Minun pannuprojektini kestävät kolme kuukautta, mikä tarkoittaa, että vuodessa ehdin toteuttaa neljä erilaista projektia. Aina tuotteen kuluttaminen yhden projektin aikana ei onnistu, jolloin tuote siirtyy seuraavaan pannuprojektiin. Esimerkiksi puuterisia tuotteita, kuten luomivärejä ja poskipunia, on vaikea saada nopeasti loppumaan. Tällöin se siirtyy niin monta kertaa seuraavaan pannuprojektiin, kunnes se on käytetty loppuun.
0 Comments:
Lähetä kommentti