1. Siivoa vähän joka päivä. En harrasta suursiivouksia tai suuria viikkosiivouksia, vaan siivoan vähän joka päivä. Esimerkiksi yhtenä päivänä putsaan peilit, toisena tasot ja kolmantena pyyhkäisen jalkalistat. Aikaa jokaiseen tehtävään menee noin 5 minuuttia, mutta vaikutus kodin yleisilmeeseen ja omaan oloon on merkittävä.
2. Laita tavarat heti oikealle paikalle. Havahduin jokunen vuosi sitten siihen, että minulla meni valtavasti aikaa asioiden palauttamiselle paikalleen. Aikaa alkoi säästyä muihin asioihin, kun tein tietoisen muutoksen. Esimerkiksi kotiin tullessani haluan vaihtaa päälleni kotivaatteet. Usein olen jättänyt vielä käyttöön jäävät vaatteet tuolin selkänojalle ja myöhemmin illalla siirtänyt ne oikeille paikoilleen. Nyt laitan ne suoraan oikeille paikoilleen, jolloin iltasiivous helpottuu huomattavasti eikä yleisilme ole niin sotkuinen.
3. Oman mielen "maadoittaminen", jolla viittaan englannin termiin grounding, auttaa löytämään voimavaroja stressin keskellä. Sen tarkoituksena on rauhoittaa mieli ja saada keho palautumaan juuri tähän hetkeen. Esimerkiksi julkisissa mieleni saattaa ylivirittyä, kun ympärillä on paljon ihmisiä, jotka tungeksivat ja ympärillä on hälinää. Kun tunnen oloni stressaantuneeksi tai häkeltyneeksi kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu, käytän seuraavaa tekniikkaa:
1. Nimeä viisi asiaa, jota näet ympärilläsi.
2. Nimeä neljä asiaa, jota kuulet.
3. Nimeä kolme asiaa, jota tunnet.
4. Nimeä kaksi asiaa, jota haistat.
5. Nimeä yksi asia, jonka maistat.
4. Toinen loistava stressinlievityskeino tarvitsee noin 15 minuuttia. Sain vuosi sitten jalkahierontalaitteen jalanpohjien hieromiseen. Siihen saa valittua halutessaan lämpimät hierontapäät, jotka on minulla aina käytössä, koska se tuntuu ekstrarentouttavalta ja talvella lämmittää mukavasti. Tällä hetkellä käytän sitä kerran päivässä samalla kun istun tietokoneella katsomassa jotakin sarjaa tai ASMR-videota. Se rentouttaa ihanasti pitkän päivän jälkeen ja uskon, että jokainen tietää, miten hyvältä väsyneiden jalkapohjien hierominen tuntuu.
5. Tärkeä osa stressin ja kiireisen arjen hallitsemisessa on aikatauluttaminen. Olen tehnyt itselleni niin sanotun ideaaliviikon, johon olen aikatauluttanut jokaisen viikon tunnin johonkin. Olen merkannut siihen nukkumisen, syömisen, työt, vapaa-ajan.. Siis aivan kaiken. Näin näen heti, onko minulla aikaa esimerkiksi jollekin uudelle harrastukselle. Mikäli ei ole, voin myös katsoa siitä, onko jotain, josta haluaisin luopua, jotta voisin ottaa aikaa uudelle harrastukselle.
6. Ajanhallinnan mahdollistamiseksi kalenteri on tärkeä työkalu. Oli se sitten paperinen, digitaalinen tai jotain siltä väliltä, käytä kalenteria. Aivoja on turha kuormittaa ylimääräisillä muistettavilla asioilla, kuten menoilla. Nämä asiat voi kirjata kalenteriin ylös ja sieltä voi aina tarkistaa, oliko jotakin menoa jo sovittu. Asioiden ylöskirjaamista kannattaa hyödyntää myös muissa asioissa. Jos saat esimerkiksi hyvän idean, kirjoita se heti ylös, jotta et unohda sitä.
7. Mikäli asioita voi tehdä aamua varten valmiiksi, tee se. Lataa kahvinkeitin illalla valmiiksi, laita vaatteet odottamaan, laita kosmetiikkatuotteet helposti saataville ja tee aamupala valmiiksi. Minä en toimi nopealla koneistolla aamulla, joten aamun minä on kiitollinen, kun asiat ovat valmiina odottamassa ja voin vain toimia.
0 Comments:
Lähetä kommentti