Tämän kesän toiset festarit alkoivat sateisissa merkeissä, kun sadesää rummutti Vermon tapahtumapuistoa rankalla kädellä. Luin myöhemmin lehdestä, että porttien aukeaminen myöhästyi tunnilla sateen aiheuttamien hankaluuksien vuoksi, mutta onneksi meidän kohdalle osuneet sadekuurot olivat vain lyhyitä eikä mukana olleille sadetakeille ollut tarvetta.
Päälavat olivat tarpeeksi kaukana toisistaan, jotta musiikit eivät sekoittuneet keskenään, mutta tarpeeksi lähellä, jotta artistien välillä oli helppo hyppiä kuuntelemassa eri settejä. Ruokakojuja oli mielettömästi ja suurin osa oli laitettu vierekkäin ruokakaduksi, mikä oli mielestöni hyvä idea. Kojuista tuli todella hyvä tuoksu ja vesi herahti kielelle kojuja ohittaessa. Huonona puolena alueella oli se, että vessat olivat hankalasti löydettävissä. Kuulin useammasta suusta ihmettelyä, missä ne ovat. WC-järjestely ei ollut mielestäni yhtä toimiva kuin Radio Nova -festareilla, joissa vessoja oli alueen molemmissa päissä hurja määrä eikä jonossa tarvinnut olla kauaa. Weekendissä vessoja tuntui olevan vähän eikä jono liikkunut.
Bongasin jollakin hauskan hatun, jossa olevan hahmon korvat heiluivat. Ilo oli suuri, kun huomasin, että kyseisiä hattuja myydään alueella ja ostin itselleni Pikachu-hatun. Hattu toimii loistavasti myös stressileluna, koska korvat nousevat tassujen pumppua painamalla.
Ensimmäinen artisti omalla listallani oli Steve Aoki, joka heitti tyypilliseen tapaansa kakkua yleisöön ja minua nauratti, että joillakin oli mukanaan plakaateja, joissa luki "cake me". Tultiin keikalle hieman myöhässä, joten jäätiin suosiolla taakse katsomaan. Weekend Stagella oli kuitenkin ajateltu hienosti takana olevia katsojia, koska sinne oli aitettu eurolavoja päällekkäin meille lyhyemmille katsojille. Takana oli myös huomattavasti mukavampi seurata kaikkia keikkoja, koska siellä oli hyvä meininki kaikilla. Mitä lähemmäs lavaa meni, sitä ihmeellisemmäksi ihmisten käytös muuttui, joten pysyteltiin kaikilla keikoilla takaosassa.
Alan Walkerin show oli yksi, jota odotin eniten. Tykkään hänen tyylistään ja musiikistaan, ja hän on varmasti sulattanut monen suomalaisen sydämen tekemällä Cha cha cha:sta remixin. Myöhemmin illalla olisi ehkä ollut mahdollisuus ottaa hänen kanssaan selfie, mutta koska kuljen laput silmillä, en huomannut häntä. Toisaalta varmaan ihan mukavaa antaa artisteillekin vähän rauhaa seurata muiden keikkoja ja vain antaa olla.
Toivon todella, että Martin Garrixin lavashown tekijät saavat palkankorotuksen, sillä se oli aivan upea. Pyrot tulivat ajallaan, lasershow sopi kappaleisiin ja se oli visuaalisesti miellyttävä ja runsas. Garrixin show oli tyypillistö tykitystä, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Arvostin sitä, että kuultiin myös tribuutti Aviciille, kun Garrix soitti Waiting for Loven. Aviciin esiintymisestä emme pääse enää nauttimaan, mutta onneksi hänen kollegansa pitävät hänen perintöään elossa.
Kaikki katsomani esitykset olivat upeita, mutta perjantain paras oli ehdottomasti Kavinsky. Hän oli minulle tuntemattomampi esiintyjä, joten minulla ei ollut odotuksia tai olettamuksia, mikä varmasti osaltaan paransi kokemusta esityksestä. Lavashow sopi kappaleisiin, hänellä ei ollut tarvetta huutaa yleisölle koko ajan "put your fucking hands up" ja esitys oli suorastaan tyylikäs. Esitys yllätti, koska se ei ollut ennalta-arvattavissa. Kun luuli, että nyt mennään rauhallisempaa tahtia, alkoi nopeatahtinen tykitys. Upea show, joka päättyi Nightcalliin.
0 Comments:
Lähetä kommentti