Mulla tulee joka vuoden lopussa se olo, että uusi vuosi, uusi minä. En ole kuitenkaan koskaan tehnyt mitään listausta, mitä asioita haluaisin kohentaa tai muuttaa, joten olen aina slaidannut uuteen vuoteen vanhalla minällä. Tänä vuonna päätin tehdä listan asioista, joita haluan tehdä ennen uuden vu…
maanantai 23. joulukuuta 2024
maanantai 16. joulukuuta 2024
Maanantai-illan ajatuksia
Oon viime päivinä kuunnellut Sara Siepin Oliks sulla vielä jotain? -kirjaa. Kirja on vahvistanut monilta osin sen, mitä mietin jo vuonna 2011 - Siepin omaa ääntä ei ole kuultu, vaan se on jyräytynyt muiden tekijöiden alle. Kirjan edetessä olen miettiny tmyös sitä, mitä hermoa ihmisen täytyy painaa,…
maanantai 9. joulukuuta 2024
Kuukauden kosmetiikkaroskat - marraskuu 2024
Marraskuussa loppui suuri määrä kosmetiikkaa. Olen keskittänyt kosmetiikan käyttöä puolityhjiin purkkeihin, jotta saisin lisää tilaa laatikoihin ja tuotteet eivät menisi vanhaksi tai pilaantuisi. Koska määrä on suuri, en kirjoita jokaisesta pientä arvostelua. Jos tuotteen perässä on *-merkintä, se …
keskiviikko 4. joulukuuta 2024
Kuukauden kirjat - marraskuu 2024
Reckless - Lauren Roberts 2,5/5 Kirjan
aloittaessani harmittelin, että siinä on vähemmän luettavaa kuin sarjan
ensimmäisessä osassa. Se ei kuitenkaan ollut mielestäni niin hyvä kuin ensimmäinen
osa, mikä on monesti kirjasarjoissa tyypillistä, joten sen lyhyys ei
haitannutkaan ihan niin paljoa. Tä…
maanantai 2. joulukuuta 2024
Pannuprojekti 2024 - 2. päivitys
Kirjoitin kuukausi sitten ensimmäisen päivityksen loppuvuoden pannuprojektista ja nyt on toisen päivityksen aika. Ensi vuoden pannuprojektin omia ohjeita ajattelin päivittää vastaamaan "oikeita" ohjeita. Tällä hetkellä, kun joku tuote loppuu, en ole korvannut sitä pannuprojektiin. Ensi vu…
maanantai 25. marraskuuta 2024
10 x fakta osa 2
1. En ole koskaan nähnyt revontulia. 2. Mun lempihahmo Nalle Puhissa on Ihaa. Nuorempana mulla oli Ihaa-kuoret mun Nokia 3510i:ssä ja ne on olleet mun suosikkikuoret ikinä. 3. Nuorempana mun koulumatkan varrella asui aasi ja tykkäsin myös siitä hirveästi. Tervehdin sitä aina, kun se oli ulkona ja näi…
maanantai 18. marraskuuta 2024
Hiustenhoitorutiini syksy 2024
Vuosi sitten kirjoitin , miten stressaava elämäntilanne pudotti puolet hiuksistani. Tämäkään vuosi ei ole valitettavasi hellinyt, vaan elämä on ollut eri osa-alueella stressaavaa. Hyvä hiustenhoitorutiini on varmasti ollut osasyy, miksi hiukset eivät tällä kertaa ole lähteneet tippumaan. Rutiini on …
maanantai 11. marraskuuta 2024
Kuukauden kirjat - lokakuu 2024
Powerless - Lauren Roberts 5/5 Jännitin hieman tätä kirjaa, koska se on jakanut vahvasti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Onneksi kuitenkin luin, koska rakastin kirjaa. Ainoa asia, joka kirjassa harmitti, oli se, että se loppui vähän nopeasti. Maailmaa ja tarinaa luotiin pitkään ja hartaasti, mutta…
perjantai 8. marraskuuta 2024
Kuukauden kosmetiikkaroskat - lokakuu 2024
Aiemmassa blogissani kävin säännöllisesti läpi tyhjentyneitä kosmetiikkatuotteita, mutta tähän uuteen blogiin en ole sitä vielä ottanut mukaan. Viime aikoina TikTokissa on kuitenkin tullut vastaan paljon inspiroivia videoita, joissa käydään läpi kosmetiikkaroskia, ja tämä innosti minua taas itsekin…
keskiviikko 6. marraskuuta 2024
Pannuprojekti 2024 - 1. päivitys
Loppuvuoden pannuprojekti on ollut käynnissä kuukauden ja haluan laittaa pienen päivtyksen tilanteesta. Merkkasin purkkeihin tilanteen, missä tällä hetkellä ollaan. Monessa purkissa onkin noin 1/3 jäljellä, joten on hyvä mahdollisuus, että saan suurimman osan käytettyä pois ennen kuin vuosi vaihtuu…
maanantai 4. marraskuuta 2024
Kuukauden suosikit - lokakuu 2024
kuukauden ASMR-löytö: ASMR Fleur Kuuntelen/katselen päivittäin erilaisia ASMR-videoita, mutta moni niistä on vain taustamölynä, kun haluan lukea esimerkiksi kirjaa. ASMR Fleur on pitkästä aikaa ASMR-artisti, jonka videot aidosti renouttavat niin paljon, että mua alkaa väsyttää. En osaa sanoa, miksi…
maanantai 28. lokakuuta 2024
Värianalyysi - tumma syksy
Värianalyysit ovat tällä hetkellä puhuttu asia, enkä yhtään ihmettele, miksi. Oman väripaletin löytäminen on investointi, joka helpottaa arjen valintoja ja vie turhaa energiankäyttöä pois, kun ei tarvitse arpoa, sopiiko tämä minulle vai ei. Kun tietää, mitkä värit saavat silmät ja kasvot hehkumaan,…
maanantai 21. lokakuuta 2024
Ajatuksia omasta kosmetiikkamäärästä
Viikonloppu meni päivystäessä, mutta tätä kirjoittaessa ei tullut kiirekeikkoja, joihin olisi pitänyt reagoida samalta istumalta. Olen saanut nukuttua viikonloppuna erittäin hyvin, koska sekä pe-la että la-su öinä nukuin semmoiset 11 tuntia. Viikonloppuna on ollut myös aikaa ajatella asioita ja mi…
maanantai 14. lokakuuta 2024
Kuukauden kirjat - syyskuu 2024
Trial of the Sun Queen - Nisha J. Tuli 3/5 Alussa kirja tuntui jopa hieman tylsältä, mutta noin puolessa välissä tapahtumat alkoivat viimein vyöryä eteenpäin ja juoni pääsi kunnolla vauhtiin. Maailman rakentaminen jäi mielestäni vaillinaiseksi, ja mielestäni oli harmillista, että kirjassa mainittii…
maanantai 7. lokakuuta 2024
Pannuprojekti 2024
Viime päivinä olen katsonut, kuinka kosmetiikkavarastoni notkuvat täysinä puoliksi käytettyjä tavaroita ja päätin, että on aika aloittaa pannuprojekti uudelleen. Tämä projekti tarjoaa erinomaisen tilaisuuden paitsi raivata tilaa kaapeista, myös saada käyttöön ne tuotteet, jotka ovat jääneet unohduk…
maanantai 30. syyskuuta 2024
Kuukauden suosikit - syyskuu 2024
Kuukauden biisi: The Emptiness Machine - Linkin Park Kuukauden paras tapahtuma: 2. apteekkiharjoittelujakson suorittaminen loppuun Kaikki loppuu aikanaan ja nyt olen suorittanut kaksi 13 viikon pituista pakollista harjoittelua farmaseutin opinnoista. Aivan huikea olo, kun saa jotakin valmiiksi - täm…
maanantai 23. syyskuuta 2024
Viikonloppu maaseudulla
Olin suunnitellut viikonlopuksi aivan muuta menoa ja tekemistä, mutta päätinkin lähteä kotikotiin maaseudun rauhaan. Maaseudun ilma ja hiljaisuus tekivät erityisen hyvää ja tunsin levänneeni kunnolla. Tänä vuonna olen alkanut priorisoida omaa hyvinvointiani ja olen iloinen tästä päätöksestä. Olen p…
maanantai 16. syyskuuta 2024
Kuulumisia 16.9.2024
Hei kaikille! Ajattelin pitkästä aikaa istahtaa koneen ääreen kertomaan ihan perinteisiä kuulumisia. Yleensä tykkään kirjoittaa jostakin aiheesta, mutta tänään haluan kirjoittaa tällaista ajatusten virtaa - ihan kuin kaverille juttelisi. Tämä viikko on viimeinen harjoitteluviikkoni farmasian opiskeli…
maanantai 9. syyskuuta 2024
10 x fakta
1. En ole koskaan pitänyt keltakullasta. Pienenä ajattelin, että hopea- ja pronssimitalit olivat kauniimpia kuin keltakultaiset, ja olen edelleen samaa mieltä. En pidä keltakultaisista koruista, vaan käytän hopeisia, pronssisia ja ruusukultaisia. Laukuissa ja joissain yksityiskohdissa siedän kultai…
maanantai 2. syyskuuta 2024
Kuukauden suosikit - elokuu 2024
kuukauden biisi: Luotathan - Mirella feat Lauri Haav kuukauden paras kirja: Sarah J. Maas - A Court of Mist and Fury Mulla oli pitkään ACOTAR-sarja kesken, koska ensimmäisen kirjan alku oli aivan puuduttavan tylsä. Eräänä päivänä päätin, että nyt luen sen ja annan viimeisen mahdollisuuden, ja it'…
perjantai 30. elokuuta 2024
5 positiivista vahvistavaa ajatusta
Positiiviset päivittäiset lauseet ovat olleet minulle voimaannuttavia tekijöitä, kun elämä on potkinut päähän. Alkuun en uskonut yhtään niiden tehoon, mutta kun niitä toistaa päivästä toiseen, niihin alkaa yhtäkkiä uskoa. yhtäkkiä ei puhukaan itselleen rumasti, vaan sanat ovat vahvistavia, kauniita…
maanantai 26. elokuuta 2024
Syksyn bucket list 2024
Olen onnellinen, että syksy alkaa virallisesti kolkutella ovella. Syksy on mun lempivuodenaika, koska sää on silloin kaikkein paras varsinkin alkusyksystä. On aurinkoista, mutta yöt ovat pimeitä. On viileää, mutta ei kylmä. Ötökät häviävät ja ei ole siitepölyä ilmassa. Syksyn ruska on myös käsittäm…
keskiviikko 7. elokuuta 2024
3 vinkkiä onnistuneeseen ihonhoitoon
1. Tunnista oma ihotyyppisi. Ihotyypin tunnistaminen on ensimmäinen askel oikeiden tuotteiden valitsemiseen ja ihonhoitotavoitteissa onnistumiseen. Jos et itse tunne omaa ihotyyppiä ja et tiedä, miten se selvitetään, kannattaa kääntyä ammattilaisen, esimerkiksi kosmetologin, puoleen. Varsinaisia ih…
maanantai 5. elokuuta 2024
Kuukauden suosikit - heinäkuu 2024
Paras biisi: Espresso - Sabrina Carpenter Paras tekeminen: loma kirjoittamisesta Tuntui niin hyvältä pitää muutama viikko ilman blogin tai minkään kirjoitusalustan avaamista. Nyt mulla on jälleen intoa ja halua kirjoittaa ja kehittää blogia. Mulla on ajatuksia esimerkiksi blogin ulkonäön suhteen - e…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Exploring the world, one blog post at a time.
Hae tästä blogista
TOP CATEGORIES
- aakkoset
- ACO
- ajatuksia
- Anastasia Beverly Hills
- Apobase
- ASMR
- Batiste
- Beauty of Joseon
- BeautyAct
- Bioderma
- Björn Axén
- BPCare
- bucket list
- Charlotte Tilbury
- Clarins
- Compagnie de Provence
- Decubal
- dermalogica
- Diptyque
- Elizabeth Arden
- Fenty Beauty
- Garnier
- Geek&Gorgeous
- Gilda Liljeblad
- Guess
- H&M
- Halti
- hiukset
- HolikaHolika
- Hourglass
- Huxley
- hyvinvointi
- Idun Minerals
- ihonhoito
- Ivy Aïa
- joulukalenteri
- kauneus
- kirjat
- klairs
- kosmetiikka
- kosmetiikkaroskat
- kuukauden kirjat
- kuukauden suosikit
- La Roche-Posay
- Lenoites
- listat
- Louis Vuitton
- lukeminen
- Lyko
- MAC
- Maria Nila
- matkustaminen
- mietteitä
- Milk Makeup
- minimalismi
- minä
- muutto
- Nars
- opiskelu
- ostokset
- pannuprojekti
- reseptit
- risteily
- Rituals
- ruoka
- Saint Laurent
- Shurei
- sisustaminen
- skincity
- stressi
- suosikit
- säilytys
- Tallinna
- tapahtumat
- Tata Harper
- terveys
- the hair project
- The Ordinary
- throwback
- tyhjentyneet
- Urban Decay
- vaatteet
- Vaseline
- Vichy
- vinkit
- vähentäminen
- W7
- Wild
Blog Archive
-
►
2025
(16)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (4)
-
▼
2024
(41)
- ▼ joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (3)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2023
(34)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (1)